Itsellä ei oikein ole kuin yksi "ylitse muiden" bändi, Dream Theater. Ihan musiikkihistoriani alkuajoista on tullut kuunneltua ja oli muuten ensimmäinen vanhempi bändi jonka kaikki studioalbumit sain hankittua (molemmat Turisaksen levyt on kanssa joo, mutta se on eri asia). Livenäkin tuli nähtyä ja vaikka ohittivat täysin mun henk. koht. suosikkilevyn (Awake, eivät soittaneet biisin biisiä
Metallicalle täytynee kanssa antaa pisteitä, sillä heidän ansiostaan alunperin aloin raskaampaa musiikkia kuuntelemaan. Siitä sitten tuli Maiden, Helloween, Iced Earth ja tämmöisiä, sitten pikkuhiljaa melodeathin suuntaan ja siitä vielä eteenpäin. Nykyään menee kaikki metallin puolelta ja vähän ulkopuoleltakin
Maidenin levyt on laitettu tehokuunteluun ja se jatkuu aina perjantaihin asti
Dark Tranquillity on kyllä erinomainen. Heidän levyjään kaipaisin kovasti lisää mutta koskaan ei tule ostettua. Paras levyhän on kaikkien vihaama Projector
Hansenin ääni puolestaan on kanssa ihan oma lukunsa. Vieläkään en sitä kaikissa biiseissä täysin käsitä, mutta tunnistettavissa se ainakin on. Kuitenkin esimerkiksi Blind Guardianin Valhallassa se vetää varsin loistavasti ne pari kohtaansa. Se on kyllä kumma kun kaverin ei tarvitse kuin olla siellä lavalla ja pelkästään siitä tulee jo hyvä fiilis